Oikea ravinto harjoittelun yhteydessä

Harjoittelun, oli kyseessä sitten kehonrakennus, laihduttaminen tai kunnon kohottaminen, yhteydessä on tärkeää nauttia oikeanlaista ravintoa oikein ajoitettuna. Oikeat ruokailutottumukset treenien yhteydessä auttavat pääsemään haluttuihin tavoitteisiin.

Jos tavoitteena on painon pudottaminen eli toisin sanoen, kyseessä on dieetti, on ensinnäkin tärkeä seurata aterioiden yhteydessä saatujen kalorien määrää. Paino putoaa vain jos ravinnosta saamasi ja kuluttamasi kalorit ovat tasapainossa.

1476293-baby-corn-and-fresh-vegetables-on-salad-bar

Yleensä dieettien yhteydessä vältetään runsaasti kaloreita sisältäviä ravintoaineita, kuten rasvoja, sokeria ja hiilihydraatteja. Koska suuri osa rasvoista ja sokereista on kuitenkin ”piilossa”, ja esimerkiksi vaaleassa leivässä on runsaasti hiilihydraatteja ja juustoissa tai vailmisruuissa on runsaasti rasvaa, pitää ruokavaliota seurata hyvin tarkkaan. Ravintoaineet on yleensä kerrottu pakkauksessa, joten pienellä vaivannäöllä voi laskea paljonko kaloreja esimerkiksi leipäviipaleesta, jugurttipurkista tai juustosta tulee. Fineli on hyvä sivusto, jossa on lueteltu eri ravintoaineiden kalorimäärät.

Pelkän fyysisen harjoittelun ja dieetin avulla painon pudottaminen on kuitenkin erittäin työlästä ja joskus jopa mahdotonta, sillä ylipaino on saattanut jopa heikentää ja rasittaa niveliä niin, ettei liikunta yksinkertaisesti onnistu. Saattaa olla hyvä ajatus kokeilla avuksi esim sveitsiläista laihdutusvalmistetta nimeltä Swiss Diet. Se polttaa tehokkaasti rasvaa ja toimii tällä tavoin painonpudotuksen apuna. Swiss Diet -tuotteet myös hillitsevät makeanhimoa.

Sen sijaan pitkäkestoiseen harjoitteluun, jonka tarkoitus on fyysisen kunnon parantaminen ja lihasmassan kasvattaminen, tulee taata riittävä energian, proteiinien, hiilihydraattien ja rasvan saanti. Raskaaseen harjoitteluun pitää saada energiaa, sillä muuten lihasharjoituksia ei yksinkertaisesti jaksa tehdä.

Proteiini on lihasten rakennusaine, ja sitä tulee nauttia runsaasti koko ajan. Hyviä proteiininlähteitä ovat esim. vaalea liha (kana, kala), rasvattomat tai vähärasvaiset maitotuotteet, kananmunat, erilaiset pavut ja soija. Hiilihydraatit ovat treenaajan varsinainen energialähde, mutta ei ole samantekevää mistä hiilihydraatteja hankkii.Hyviä ja terveellisiä hiilihydraattien lähteitä ovat kokojyväviljatuotteet ja hedelmät. Rasva ei ole treenaajan ensisijainen ravinnonlähde, mutta rasvat ovat kuitenkin välttämättömiä kehon toiminnalle. Kuten hiilihydraattien suhteen, myös rasvan suhteen pitää olla tarkkana minkälaista rasvaa käyttää. Kovat maito- ja eläinpohjaiset rasvat sisältävät tyydyttymättömiä rasvahappoja, jotka esim. lisäävät kolesterolia. Sen sijaan kasvi- ja kalapohjaiset pehmetä rasvat sisältävät elimistölle terveellisiä rasvahappoja, ja niitä tulisi tämän vuoksi suosia. Hyviä rasvan lähteiä ovat mm. kasviöljyt (ei kuitenkaan kookosöljy), pähkinät, siemenet ja kala.

This entry was posted in Fitness. Bookmark the permalink.